Ennen Kiitospäivää

Viimepäivinä jokainen kerta kun olen istunut aamiaisella, kahvilla tai lounaalla suomalaisten naisten kanssa - oli kyse sitten kässäkerhosta, erityislasten vanhempien yhteisöstä tai kirjakahveista – on keskustelu jossakin vaiheessa kääntynyt kiitospäivään, tähän puolimystiseen amerikkalaiseen juhlaan jonka ulkosuomalainen kohtaa muuttaessaan Yhdysvaltoihin. Noin pääsääntöisesti amerikkalaiset juhlapyhät on helppoja, koska niitä juhlitaan myös Suomessa tai ainakin ne avautuvat helposti myös suomalaiselle. On joulu, on pääsiäinen, kesällä 4th of July – itsenäisyyspäivä ja syksyllä Halloween. Se miten täysillä kahta viimeksi mainittua juhlitaan tulee varmasti monelle yllätyksenä, mutta silti ne ovat juhlia joiden ymmärtäminen ja niihin osallistuminen on helppoa.

Mutta mikä kumma on kiitospäivä? Entä kaikki ne perinneruuat joita kaupat pullistelevat? Muistan elävästi meidän ensimmäiset kiitospäivät ja sen tunnelman kun oli vähän – eikä niin vähääkään – ulkopuolinen tässä valtaisan huomion saavassa ruokajuhlassa, sillä ruokajuhlahan kiitospäivä on, paljon enemmän kuin joulu. Kiitospäivän historiaan voi tutustua Wikipediassa. Sitä vietetään marraskuun neljäntenä torstaina ja kiitospäiväviikolla kouluissa ympäri maan järjestetään erilaisia tapahtumia. Tänä vuonna meillä tokaluokkalaiset kokoontuvat yhteiselle monikulttuuriselle aterialle ja neljäsluokka leipoo maissileipää.

Ruokajuhlana kiitospäivä muistuttaa suomalaisia joulunpyhiä. Keittiöt täyttyvät tuoksuista jo päiviä etukäteen juhlapyhää valmistellessa. On piiraita, laatikoita ja leivonnaisia. Niitä amerikkalaisia perinneruokia. Appelsiinibataattilaatikkoa vaahtokarkkikuorrutuksella, juustolla höystettyä perunamuusia, papulaatikkoa, maissileipää ja karpalososetta. Juhlapöydän kruunaa kalkkuna ja jälkiruuaksi mätetään erilaisia piiraita. Kaiken voi toki ostaa myös valmiina sillä kuten Saarioinen suomessa, valmistavaa täällä jokaisen ruokakaupan deli kokonaisia aterioita niille jotka jättävät kalkkunanpaiston mieluiten jollekin muulle. Se bataattivuoka on musta aina ollut omituisuudessaan hyvin verrattavissa mummin tekemään imellettyyn perunalaatikkoon, ruokalajiin joka muistutti enemmän paksua kastiketta kuin perunasosetta.

Vei useamman vuoden päästä mukaan kiitospäivän henkeen, mutta vuosien saatossa siitä on tullut mun lempijuhlia ja siitä alkaa laskeutuminen jouluun. Osa meidän perheen perinnettä on lahjoittaa kiitospäivänateria perheelle jolla ei ole siihen varaa. Se on monen muunkin amerikkalaisperheen perinne.  Tänä vuonna tätä koordinoi meille koulun tokaluokkalaiset ja mulla on ostoslista jääkaapin ovessa.

Torstaina meillä laitetaan ruokaa. Aloitan aamusta lykkäämällä uuniin kurpitsat ja keittämällä karpalohillon. Seuraavaksi uuniin menee piiraat, ne sellaiset Mummo-Ankan taikinakuoriset persikka- ja omenapiiras ja avonainen kurpitsapiiras. Alkuruuaksi valmistuu villisienikeitto. Kalkkunan täytteen valmistaminen vie oman aikansa, niitä tehdään kaksi, se joka mehevöittää ja maustaa linnun ja toinen joka on tarkoitettu syötäväksi. Kuulun paistopussiryhmään, osa paistaa lintunsa ilman valellen sitä voilla, toiset kypsentävät maapähkinäöljyssä keittimessä ja kolmannet tunkevat pulun pussiin. Kun lintu on saatu uuniin täytteineen ja pusseineen alkaa lisukkeiden teko. Tänä vuonna ajattelin kokeilla riisisekoitusta kun ne perunamuusit jää aina syömättä. Toiseksi perinteistä Yorkshiren vanukasta ja varmaan ne pakkopavut ja hunajaporkkanatkin on laitettava.